Pelien vaikutus aivoihimme

Ihmiset rakastavat pelaamista ja erilaisia pelejä, erityisesti suosiota nostattavat jälleen perinteiset lautapelit. Lautapelien pelaaminen on monissa perheissä jonkinlainen joulun ajan perinne, kun takana on ensin rauhallinen jouluaatto lahjapaketteja availlen, perheen kanssa seurustellen ja syöden kaikkea mahdollista, esiin kaivetaan usein seuraavaksi lautapelit. Itselleni tämä on joulun suosikkihetki, sillä rakastan esimerkiksi Monopolyn, Aliaksen tai Carcassonnen pelaamista. Saatan pitää niistä ehkä hieman liikaakin, sillä pelit saavat minusta usein esille myös huonoimpia puoliani.

Minusta saattaa tulla pelatessani liian kilpailullinen, pikkusieluinen ja vainoharhainen, sillä saatan uskoa, että joku pelaajista huiputtaa tai tuuri on minua vastaan. Jos et voita, teen parhaani ollakseni näyttämättä sitä tarkasti varjellun pokerinaamani takaa, mutta sisälläni koen suurta tuskaa tappiosta koko loppuillan ajan. Miksi sitten osa meistä ottaa pelit niin vakavasti? Miksi niillä on valta muuttaa meidät järkevistä aikuisista röyhkeiksi räkänokiksi? Ja miksi unohdamme niin nopeasti, että kyseessä on ainoastaan peli?

Rakastan pelaamista kaikissa muodoissaan, mutta erityisesti pidän korttipeleistä ja lautapeleistä. Pelaan usein ystävieni kanssa pokeria ja perheeni kera muun muassa Trivial Pursuitia ja tammea. Mikäli minulla ei ole peliseuraa, avaan tietokoneeni ja pelaan pasianssia tai venttiä. Mutta mitä aivoissamme oikein tapahtuu, kun pelaamme?

Aivomme käsittelevät mielikuvitustappiot todellisten tavoin

Kun aivomme ovat aktivoituneet taistelemaan voitosta, ne eivät oikeastaan ymmärrä, että kyseessä on ainoastaan peli. UCLA-yliopiston Semel-instituutin neurotieteen ja ihmisten käyttäytymisen tutkijan Don Vaughnin mukaan ihmisaivot eivät ole missään vaiheessa kehittyneet erottamaan peliä todellisuudesta. Jos leijona ajoi takaa esi-isiämme savanneilla, kyseessä oli joka kerta todellinen tilanne. Ei ollut olemassa elokuvia, pelejä tai simulaatioita.

Nykyaikaisen neurotieteen tutkimukset ovat osoittaneet, että pelkästään kuviteltujen tilanteiden ajatteleminen aktivoi samoja aivojen alueita kuin todellinen kokemus. Joten jos joudut maksamaan jouluisessa Monopoly-pelissä veljellesi 400 euroa vuokraa Erottajalta, aivosi kokevat tappion oikeasti.

Monopoly
Monopoly

Vaughn kertoo, että tappiollisen tuloksen kokeminen aiheuttaa kemiallisen reaktion. Jos näkisimme tuolla hetkellä aivojemme toiminnan, huomaisimme dopamiinineuronien – jotka antavat meille palkitsemisen tunteita ruoasta, seksistä ja hyväksynnästä – hidastavan toimintaansa, mikä on selkeä merkki todellisesta negatiivisesta tuloksesta.

Tämä toimii myös päinvastoin.  Kun voitamme tai koemme yhteenkuuluvuutta joukkuekavereidemme kanssa, aivomme vapauttavat mielihyvää aiheuttavia kemikaaleja. Vaughnin mukaan on mahdollista saada neurokemiallisia hyötyjä lautapelien pelaamisesta, kuten esimerkiksi oksitosiinin eli niin sanotun rakkaushormonin vapautumista sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteiden ansiosta.

Pelit ovat luonteeltaan kilpailullisia

Lautapelit on suunniteltu jakamaan meidät. Kuten urheilukilpailutkin, nämä pelit toimivat luomalla jakolinjoja, jolloin otamme käyttöön ”minä vastaan muut” -asenteen. Psykologisen suorituskyvyn valmentaja, tohtori Alok Triveldi sanoo, että luonteeltaan lautapelit tuovat esiin kilpailuhenkisyytemme, koska ne luovat välillemme jaon. Olipa kyseessä perheen kesken vietetty aika, viikonloppua viettävä pariskunta tai hauskaa pitävät lapset, lautapeleissä luodaan yleensä skenaario, jossa kukin pelaaja toimii ainoastaan itsensä puolesta tai pienempinä joukkueina. Tämä aktivoi automaattisesti kilpailullisuuden kytkimen aivoissamme. Elimistömme alkaa tuottaa adrenaliinia ja kortisolia ja olemme valmiina taisteluun.

Vaikka useimmissa lautapeleissä on käytettävä jonkinasteista strategiaa, voittoon tarvitaan lähes aina kuitenkin myös aimo annos tuuria, jota emme voi itse kontrolloida lainkaan. Kun tiedämme jonkun toisen voittaneen pelkästään hyvän tuurin takia, vaikka pelasimme itse paljon paremmin, saattaa kilpailullisuus aktivoitua aivoissamme toden teolla.

Pelit muuttavat valta-asetelmia

Eräs lautapelien kiinnostavimmista sosiaalisista ominaisuuksista on niiden kyky muuttaa perheiden sisäistä dynamiikkaa. Jos isosiskosi saa aina muuten tahtonsa läpi, voi olla vielä nautinnollisempaa dominoida häntä lautapelissä, ja vastaavasti hänelle voi olla erityisen nöyryyttävää hävitä sinulle.

Triveldi sanoo, että on olemassa pelejä, joissa 45-vuotiaalla sydänkirurgilla on samat mahdollisuudet voittaa kuin hänen ekaluokkalaisella pojallaan. Joten jos isä esiintyy yleensä perheessä kaiken tietävässä roolissa, voi pelaaminen olla muulle perheelle mahdollisuus saada haastettua ja päihitettyä hänet vaihteeksi. Triveldin mukaan tällainen harvinainen mahdollisuus roolien vaihtamiseen voi olla palkitseva, mutta se johtaa yleensä aggressiivisempaan lähestymistapaan.

Mutta miksi vain jotkut meistä innostuvat niin kovasti lautapeleistä, kun taas toiset eivät voisi välittää niistä vähempää tai jopa irvistävät, kun pelit tulevat edes puheeksi? Tuntemuksemme pelejä kohtaan voivat juontaa juurensa siihen, kun opimme pelaamaan niitä lapsena.

Lapsi pelaa lautapeliä
Lapsi pelaa lautapeliä

Psykologi Helen Odesskyn mukaan opimme pelaamaan lautapelejä usein lapsena, ja tuolloin hankitut kokemukset ja uskomukset kyvystämme hallita itseämme kilpailullisessa tilanteessa voivat nousta suoraan takaisin pintaan. Voimme yrittää piilottaa tuntemuksemme riittämättömyydestä muuttumalla äärimmäisen kilpailullisiksi tai välttämällä haasteita kokonaan. Mutta toisinaan ei ole tarvetta psykoanalyysille, vaan kyse on ainoastaan erilaisista persoonallisuuksista.

Tohtori Vaughnin mukaan henkilökohtaiset lähestymistavat tylsyyttä kohtaan aiheuttavat sen, että eri ihmisillä on erilaisia keinoja välttää tylsistymistä. Tylsyys syntyy aktivoitumisen puutteesta, jolloin henkilöllä ei ole mitään panostusta tilanteeseen. Tällainen tilanne voi syntyä tahdosta riippumatta. Mikäli peli ei ole riittävän haastava tai henkilö ei lähtökohtaisestikaan halua pelata kyseessä olevaa pelityyppiä, he muuttuvat epäaktiivisiksi ja tylsistyvät.

Pelaaminen ilman draamaa

Lautapeleistä tylsistyvillä ihmisillä ei ole ongelmia selvitä ilman suurta draamaa jouluisista Trivial Pursuit -hetkistä, mutta toiset saattavat joutua rauhoittelemaan kilpailuhenkisyyttään, jos he meinaavat innostua liikaa. Mikäli peli-illasta halutaan mahdollisimman rauhallinen, kannattaa peliksi valita vähän strategiaa vaativa vaihtoehto. Eniten energiaa vaativaa pelit nostavat yleensä eniten kilpailuhenkeä, joten kannattaa valita mahdollisimman vähän aivotoimintaa vaativa peli.

Lähes kaikki riidat syntyvät peleissä, joissa on kovin monimutkaiset säännöt, kuten Monopolyssä ja Scrabblessa. Yksinkertaisemmat pelit takaavat paremman lopputulokset. Kannattaa valita yksinkertainen peli tai tehdä pelin säännöt selviksi hyvissä ajoin ennen peliä epätoivottavien stressihormonien ja kortisolin välttämiseksi.